|
Sinappi keksittiin jo tuhansia vuosia sitten. Aluksi sitä käytettiin lääkkeenä erilaisiin vaivoihin sekä pahojen henkien torjuntaan, mutta ainakin jo antiikin kreikkalaiset käyttivät sitä myös ruoan mausteena.
Roomalaisten mukana sinappi levisi eurooppaan. Uutuus sai etenkin ylimystön herkkuna uskomattoman suosion. Kruunupäiden pidoissa sinappia saattoi hyvinkin kulua satoja litroja. Ahnein sinapinsyöjä oli 1400-luvulla Ranskaa hallinnut Ludvig XI, jolla aina oli taskussaan sinappipurkki, josta hän tuon tuostakin koukkasi sinappia suuhunsa.
Suomessa sinappi oli vielä viime vuosisadalla lähinnä herrojen herkku. Koko kansan mausteeksi sinappi sukeutui meillä sotien jälkeen. Sinapin kotipaikka on aina ollut Turku, jossa Jalostaja on valmistanut sinappia vuodesta 1948 lähtien.
Jalostajan sinappimestarit ovat aikojen kuluessa luoneet aivan oman makumaailman. Aito turkulainen sinappi tehdään miedoista valkosinapin siemenistä ja sokerista.
Auran Sinappi jatkaa Turun vahvoja sinappiperinteitä. Se syntyy Jalostajan pienessä tehtaassa alkuperäisen valmistustavan mukaisesti, kokeneiden sinappimestarien valvonnassa. Auran Sinappi on ainutlaatuinen Suomessa, sillä sen pääraaka-aine, valkosinapinsiemenet, jauhetaan yli 50 vuotta vanhalla graniittisella sinappimyllyllä. Tämä antaa sinapille sille ominaisen samettisen koostumuksen.
Auran Sinappi on kehitetty suomalaiseen makuun. Sitä on tarjolla viitenä eri makuna: mietona, väkevänä, tulisena, makeana ja hunajaisena. Maista ja päätä oma suosikkisi!
Lähde: Nakit ja muusi - suomalainen makkarakirja Otava, Markku Haapio, Antti Vahtera ja Visa Nurmi
|